18.9.2015

”Jatkuva toimintaympäristön muutos innostaa meitä kehittymään”

Psykologitoimisto Crescon toimitusjohtaja Lilli Sundvik, joka alkaa johtaa Opteamin psykologisia palveluita, on onnellinen nainen. Hän puhkuu intoa, kun aloitamme keskustelun, jonka aikana on tarkoitus selvittää Opteamin Cresco-kaupan syitä ja seurauksia.

”Olen valtavan innostunut Crescon liittymisestä Opteam-konserniin. Se tuo molemmille osapuolille paljon uusia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Koska yrityksille on entistä tärkeämpää valita oikea henkilö työyhteisöön sekä tukea häntä ja koko työyhteisöä parempiin ponnistuksiin, meidän palveluidemme tarve kasvaa kiihtyvällä tahdilla. Opteam-konsernissa tähtäämme nyt henkilöstöalan huipulle tarjoamalla entistä laajemmin henkilöstöpalveluja.”

Digitaaliset työkalut suovat mahdollisuuden keskittyä yhä enemmän ihmiseen

Henkilöarvioinnit ja niiden menetelmien kehittäminen on Crescon ydinosaamista.

”Henkilöarviointi on digitaalisen murroksen ansiosta huomattavasti nopeutunut ja helpottunut viime vuosina. Koska hakija voi ajasta ja paikasta riippumatta verkossa täyttää esim. itsearviointilomakkeen tai muita etukäteistehtäviä, saamme nopeasti materiaalin käsiimme. Vastausten analysointiin päästään ripeämmin ja kandidaatteja tavatessamme meillä on jo paljon tietoa käytössämme. Rekrytoitavan yrityksen näkökulmasta se tarkoittaa, että lausunnot ja lopputulokset saadaan rivakasti ja oikea henkilö voi aloittaa uudessa työpaikassa mahdollisimman nopeasti.”

Digitaalisten työkalujen avulla hoituvat nyt monet niistä työtehtävistä, jotka ennen tehtiin käsin ja se antaa psykologeille mahdollisuuden keskittyä yhä enemmän ihmiseen. Enää psykologin tehtävä haastatteluissa ei ole toimia pelkkänä asiantuntijana, joka tietää mikä on oikein ja mihin pitää pyrkiä. Psykologin rooli on muuttunut yhä valmentavammaksi; hän on ikään kuin coach, joka keskittyy haastateltavan voimavaroihin ja osoittaa kehittymisen polkuja. Henkilökohtaisempi lähestyminen johtaa pitkällä tähtäimellä myös asiakkaan työnantajakuvan paranemiseen. Se taas vuorostaan houkuttelee parempia hakijoita.

Henkilöstön hyvinvointiin = yrityksen menestykseen Opteamilla on uusia työkaluja

Yritysten toimintaympäristön jatkuva muutos, vaatii henkilökunnaltakin valmiutta muutoksiin. Aina muutoksiin mukautuminen ei ole helppoa tai ristiriidatonta.

”Kehitämme jatkuvasti yritysjohdolle apuvälineitä, joiden avulla he voivat tukea henkilöstöään parempiin suorituksiin esimerkiksi valmennuspalveluiden avulla. Tiedämme myös, että hyvinvoiva henkilöstö tuottaa parempaa tulosta yritykselle, mutta ihmisten väistämättömät ristiriidat heittävät ajoittain hiekkaa rattaisiin. Ristiriitatilanteiden ratkaisemista helpottamaan tarjoamme asiakkaillemme myös Työyhteisösovittelu-menetelmän, jonka lopullisena tavoitteena on saada yrityksen toiminta sujumaan kitkattomammin. Muun muassa Työterveyslaitoksen 2014 julkaisemassa raportissa (Järvinen & Luhtaniemi: Ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelu) todennetaan, että yhdeksän kymmenestä sovittelumenettelystä onnistuu ja yhteistyötaidot ovat selkeästi kehittyneet.

Myös Kriisikonsultaatio on uusi Crescon työyhteisöpalvelu. Sen tavoitteena on sujuvoittaa yrityksen toimintaa. Kun yrityksessä tapahtuu jotakin joka rikkoo arjen, esimerkiksi kuolema tai rikos, voidaan kriisikonsultaation avulla asia käydä läpi ja etsiä tapoja palata normaaliin arkeen.

Win-win-win-tilanne

Hyödyntämällä Opteam-konsernin yhteisiä henkilöstöalalle välttämättömiä digitaalisia työkaluja, Cresco voi nyt paremmin suunnata resursseja uusien entistä parempien ja varmempien psykologisten henkilöarviointien kehittämiseen.

”Opteamille tämä on selvä strateginen kehitysaskel, joka haluttiin tehdä, jotta Opteam voi tarjota yrityksille laajemmin palveluja henkilöstön työuran jokaiseen vaiheeseen. Tuomme uusajattelua ja uusia menetelmiä varsinkin rekrytointeihin, henkilöarviointiprosesseihin ja työyhteisön valmennustapoihin”, Sundvik summaa Crescon tuomisia konserniin.

”Meidän liittyminen Opteam-konserniin on win-win-win-tilanne. Opteamin tarjonta monipuolistuu ja laajenee, psykologitoimisto Cresco voi keskittyä yhä parempien psykologisten palveluiden kehittämiseen ja asiakkaamme voivat nyt yhdestä talosta löytää erikoisosaamista kaikkiin henkilöstötarpeisiinsa”, lopettaa Lilli Sundvik keskustelumme.

Lue myös: Opteam laajentaa entisestään palvelupalettiaan ostamalla Psykologitoimisto Cresco Oy:n>>

 

Opteam

Aiheet: asiantuntijapalvelut, muutos, Cresco Oy, organisaatiopsykologiset palvelut, rekrytointi, henkilöarviointi, henkilöstön kehittäminen, psykologiset soveltuvuusarvioinnit, toimintaympäristö

Tilaa ajankohtaiset
artikkelit ja uutiset

Avainsanat

katso kaikki