Minna Vanhala-Harmanen työelämää palvelevan Barona-liiketoiminnan toimitusjohtajaksi

12.12.2017    Aiheet: Ajankohtaista

Barona Group Oy uudelleenorganisoituu. Minna Vanhala-Harmanen työelämää palvelevan Barona-liiketoiminnan toimitusjohtajaksi 1.1.2018.

Barona Group osti alkuvuodesta 2017 Opteam Yhtiöt Oy:n. Molempien yhtiöiden työelämää palvelevien liiketoimintojen  kokonaisuudesta muodostuu entistä laajemmin työelämää palveleva Barona. Uuden Baronan liikevaihto vuonna 2017 tulee arviolta olemaan noin 330 miljoonaa euroa ja sen toimitusjohtajaksi on nimitetty tällä hetkellä Opteamin toimitusjohtajana toimiva Minna Vanhala-Harmanen. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2018.

 

Barona kuuluu Barona Group-yritysyhteisöön, jonka toimitusjohtajana jatkaa Markus Oksa. Barona Groupin arvioitu liikevaihto vuodelle 2017 on noin 400 miljoonaa euroa. Konserni keskittyy työelämää palvelevan Baronan  lisäksi teknologia-alaan sekä sosiaali- ja terveysalan palveluihin.

”Baronan vahvuutena on aina ollut toimialakohtainen erikoistuminen. Opteamin liittyminen osaksi Baronaa tuo meille vahvat hotelli- ja ravintola- sekä kaupan toimialat sekä vahvistaa Baronaa muiden toimialojen ja palveluiden osalta. Minna on tehnyt erinomaista työtä Opteamin toimitusjohtajana, ja tulee tekemään sitä varmasti myös Baronassa”, kommentoi Oksa.

Tavoitteena auttaa ihmisiä ja työtä kohtaamaan paremmin

Baronan palveluihin kuuluvat mm. rekrytointi, henkilöstövuokraus, ulkoistuspalvelut, ammatillinen kuntoutus, työkykyjohtamisen palvelut, muutosturvavalmennukset, rekrytoivat koulutusohjelmat ja henkilöarvioinnit sekä työyhteisövalmennukset. Barona on tunnettu myös työelämää helpottavista teknologiaratkaisuista. Vuosittain yli 30 000 henkilöä löytää Baronan kautta uuden työn.

”Tällä hetkellä todistamme suurta työelämän muutosta, joka vaikuttaa laajasti yhteiskuntaan ja koskettaa lähes jokaista. Pyrkimyksemme Baronassa on yksinkertainen: haluamme auttaa työnantajia ja työntekijöitä löytämään toisensa nopeammin ja helpommin. Saavuttaaksemme tavoitteemme, meidän on myös aktiivisesti osallistuttava yhteiskunnalliseen keskusteluun ja työskenneltävä paremmin toimivien työmarkkinoiden puolesta”, toteaa Baronan tuleva toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen.

Minna Vanhala-Harmanen on pitkään työskennellyt asiantuntijayrityksissä ja seurannut työelämän kehitystä lähietäisyydeltä. Vanhala-Harmanen on myös toiminut eri luottamustehtävissä ja on tällä hetkellä muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n hallituksen jäsen, Henkilöstöpalveluyritysten Liiton hallituksen puheenjohtaja ja Taloudellisen tiedotustoimisto TAT:n hallituksen puheenjohtaja. Koulutukseltaan Vanhala-Harmanen on oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari.

Minna Vanhala-Harmanen Barona Opteam

Innovatiiviset ratkaisut uudistavat työelämää

Työelämämurroksen aiheuttamiin haasteisiin haetaan Baronalla jatkuvasti helpottavia innovaatioratkaisuja. Esimerkiksi tekoälyä on jo pitkään hyödynnetty rekrytointiprosessin nopeuttamiseen ja laadullistamiseen. Toinen esimerkki uudesta ajattelutavasta ovat Metallimestari-koulutukset, joilla on jo saatu koulutettua ja työllistettyä satoja uusia osaajia työvoimapulan helpottamiseksi. Espanjassa toimiva etätyökeskittymä vuorostaan on esimerkki rohkeasta tavasta tuottaa palveluja suomalaisille yrityksille ja samalla tarjota uusia työn tekemisen muotoja työntekijöille.

”Nämä ovat esimerkkejä halustamme uudistaa työelämää ja auttaa ihmisiä ja yrityksiä kasvamaan. Silloin myös yhteiskunta voi hyvin. Suurena työllistäjänä koemme, että tämä on meidän yhteiskunnallinen vastuu, koska monialainen ja laaja osaamisemme tarjoaa meille siihen hyvät työkalut”, Vanhala-Harmanen jatkaa.

infograafi Barona

 

Lisätietoja:
Minna Vanhala-Harmanen            
toimitusjohtaja    
Opteam Yhtiöt Oy        
puh. +358 400 511 786        
minna.vanhala-harmanen@barona.fi    
@MinnaVanHar

Markus Oksa
toimitusjohtaja    
Barona Group Oy
puh. +358 40 585 6619
markus.oksa@barona.fi

Barona Group Oy on suomalainen, useilla toimialoilla vaikuttava yritysyhteisö. Barona Group on perustettu vuonna 1999, ja sen arvioitu liikevaihto vuonna 2017 on noin 400 Meur. Työllistämme vuosittain yli 30 000 työntekijää. Tehtävämme on rakentaa räätälöityjä ja innovatiivisia ratkaisuja, jotka luovat asiakkaillemme kasvun ja kehittymisen edellytyksiä. Toimimme tällä hetkellä yhdeksässä maassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Venäjällä, Puolassa, Slovakiassa ja Espanjassa.