Blogi-paakuva-luova-identiteetti.jpg

Anna ammatti-identiteettisi elää muuttuvassa työelämässä

2.6.2017    Aiheet: Luova, Työelämä, Blogi

Oli aika, kun opiskeltiin ammatti, työskenneltiin ammatissa ja jäätiin siitä ammatista eläkkeelle. Jos ammatti-identiteettiä yhä rakennetaan tällaisten mallien varaan, on muutokselle vielä paljon tilaa. 

ammatti-identiteetin määrittely

Luovalla alalla ammatti-identiteetin määrittely tehdään hyvin pitkälti itsenäisesti ja muutosvastarinta voi olla yllättävän voimakasta, kun tähän identiteettiin kosketaan esimerkiksi liiketoiminnan tai organisaatiojärjestelyjen kautta. Tämä nousi esiin, kun kollegani Opteam Luovan asiakkuusjohtaja Elina Yrjölä piti aamiaistilaisuutemme ”Muutosjohtaminen luovassa työssä” avauspuheenvuoron ja puhui omasta kokemuksestaan muun muassa media-alalla, jossa luovan alan ihmiset ovat joutuneet hakemaan aivan uudella tavalla paikkaansa bisneksen, digitalisaation ja yhteiskunnallisen tehtävänsä välissä.

Olen itse työskennellyt viestinnän ja markkinoinnin parissa reilut kymmenen vuotta, enkä ole pyrkinyt koskaan turhan tarkasti määrittelemään millainen viestinnän ja markkinoinnin tekijä olen, vaan lähtökohtaisesti olen pyrkinyt olemaan luova sen suhteen, miten oma ammatti-identiteettini kehittyy. Uskon, että yksi syy tälle on puhtaasti se, että olen suurimman osan työurastani työskennellyt verkon ja sosiaalisen median parissa. Tilaa tiukalle ammatilliselle rajaamiselle ei edes ole ollut mahdollista tehdä.

ammatti-identiteetin kehittyminen

Elina nosti puheenvuorossaan mielenkiintoisesti esiin, kuinka toimialasta riippumatta ihmiset voivat nähdä oman ammatti-identiteettinsä olevan riippuvaisia edustamansa työnantajan brändimielikuvasta ja voivat kokea työskentelevänsä vain tietynlaisissa tehtävissä, tietynlaisessa organisaatiossa, tietynlaisten ihmisten ja osaajien ympäröimänä. Tämä voi olla luonnollisesti este niin henkilön omalle kasvulle kuin jarruttaa organisaation kykyä kehittyä ja muuttaa esimerkiksi organisaatiokulttuuriaan.

Toisaalta, kuten Elinakin korosti, monet meistä ymmärtävät ennemmin tai myöhemmin muutoksen tarpeellisuuden ja pystyvät omaksumaan jopa monia erilaisia ammatti-identiteettejä. Nopea muutosvauhti yhteiskunnassa ja taloudessa myös edellyttää tätä, jos katsotaan työllistymislukuja esimerkiksi luovalla alalla. 

Marjaana Toimisen Sitralle ja Telalle toimittamassa raportissa Välähdyksiä tulevaisuudesta perehdytään muun muassa siihen, millainen on tulevaisuuden kestävä ammatillinen identiteetti ja miten sitä voidaan rakentaa avoimuudelle ja uteliaisuudelle, työnantajan toiveet huomioiden. Samalla raportissa todetaan, miten lineaarinen urakaari on yhä ihanne ja ammatti-identiteetin muutoksiin suhtaudutaan varauksella.

Me siis tiedostamme tarvitsevamme muutosta, mutta samalla toivoisimme kaiken olevan kuten ennenkin.

Opteam-Luova-nostokuva-blogi-identiteetti.jpg

AMMATTI-IDENTITEETTI VS. TYÖNTEKIJÄINDENTITEETTI

Itse olen todennut, että ammatti-identiteettini on yksi osa työntekijäidentiteettiäni. Toki tunnen yhteenkuuluvuutta muiden viestinnän osaajien ja ammattilaisten kanssa, ja ammatti-identiteettini raamit rakentuvat koulutuksestani ja työkokemuksestani, mutta lopulta työntekijäidentiteettini on se, mikä ohjaa toimintaani isommalla tasolla ja kiinnittää minut työyhteisööni ja työnantajaani. Mielestäni työntekijäidentiteetin määrittelyssä korostuvatkin ne asiat, jotka puhuttelevat ammatillista näkökulmaa syvemmältä.

On mielenkiintoista nähdä, miten se, että meidän on ollut pakko hyväksyä ammatti-identiteettimme jatkuva mukautuminen ja muuttuminen työelämän tarpeisiin, tulee näkymään tulevaisuudessa työntekijäidentiteettimme muotoutumisessa ja kehityksessä. Ihmisten arvot ja asenteet harvoin vaihtuvat yhdessä yössä, toisin kuten voi käydä työyhteisölle, työpaikalle – ja ammatille.

Suosittelen lukemaan myös: OPTEAMIN BLOGISSA:

 

 

Katriina Sahlman

Katriina Sahlman

katriina.sahlman@opteam.fi

Viestinnän asiantuntija

Näytä kaikki kirjoitukset »


Tilaa blogikirjoitukset