muutosturva irtisanominen

Verta, hikeä ja kyyneleitä – Irtisanominen on raskas niin työntekijälle kuin organisaatiolle

20.9.2017    Aiheet: Blogi, Outplacement, Muutosturva

Aiemmin työnhakuvalmentajana näin satoja henkilökohtaisia, haastavia ja erilaisia, mutta silti yhteneviä irtisanottujen tarinoita. Miten vastuullinen työnantaja voi tukea irtisanottavaa henkilöä pääsemään takaisin jaloilleen?

Valmennettavani oli ollut työssä samassa organisaatiossa yli 30 vuotta. YT-neuvotteluja oli organisaatiossa ollut jo kolmet viimeisen kolmen vuoden aikana. Irtisanominen ei kuitenkaan ollut valmennettavaani osunut ja hän oli omien sanojensa mukaan varovaisen luottavainen, ettei taas uusien YT:iden aikana irtisanominen omalle kohdalle osuisi. Hoitihan hän oman tonttinsa lisäksi nyt myös aiemmin irtisanotun kollegan tehtäviä.

Toisin kuitenkin kävi – vaihtoehdoksi tarjoutui joko ottaa paketti ja irtisanoutua itse tai odottaa YT-neuvottelujen päätöstä ja tulla irtisanotuksi. Shokki oli suuri ja tilanne tuntui samalle, kuin olisi menettänyt läheisen ihmisen. Vaikka ilmapiiri työpaikalla olikin laskenut aikaisempien irtisanomisten seurauksena, oli yritys kuin toinen koti – tuttu ja turvallinen. Monista kollegoista oli myös tullut ystäviä. Pelkkä ajatus uuteen suuntautumisesta tuntui mahdottomalta. Ehkä tulevien kesälomien jälkeen ajatukset selkiäisivät. Kuten suurin osa kollegoistakin, oli paketin valitseminen selvää, turvasihan se taloudellisen tilanteen vuodeksi eteenpäin. Seuraavat puoli vuotta menivät muuhun keskittyessä. Kesämökki kaipasi remontointia ja oma äiti oli siirtymässä palvelutaloon.

Pelkkä ajatus uuteen suuntautumisesta tuntui mahdottomalta. Ehkä tulevien kesälomien jälkeen ajatukset selkiäisivät.

Sitten alkoi työnhaku. Edellisestä oli vuosikymmeniä aikaa, mutta netistä löytyi CV-pohja ja entinen kollega neuvoi tekemään LinkedIn-profiilin. Nopeasti löytyi myös pari työnhakusivustoa, joissa tuntui olevan melko paljon oman alan töitä. Ensimmäisten viikkojen aikana syntyikin hyvällä tahdilla hakemuksia, motivaatio oli korkealla. Aika pienellä vaivalla sai hakemuksessa muutettua paria kohtaa ja ansioluetteloonhan nyt ei tarvitse muutoksia tehdäkään, kun ei töissä ole.

Haastatteluihin tuntui tosin olevan hankala päästä, paikkoihin oli usein yli sata hakijaa. Rupesi pikkuhiljaa mietityttämään oma osaaminen. Onkohan se relevanttia muissa yrityksissä? Ja mistä löytyisi ne yritykset, johon se parhaiten osuisi? Vähitellen paketin loppuminen alkoi myös lähestymään ja sitä kautta todellinen tarve löytää työ nopeasti. Haku laajeni myös töihin, joita oli tullut tehtyä parikymmentä vuotta aikaisemmin. Itseluottamus ja motivaatio alkoivat horjumaan, kun edes ne perustyöt, joista oli aloittanut, eivät tuottaneet haastattelukutsuja.

Yhtäkkiä töistä olikin jo yli vuoden tauko ja paketti oli loppu. TE-toimistosta oli vaikea saada henkilökohtaista palvelua, koska virkailija siellä oli kertonut, että asiakkaita heillä oli vähintään 1 000 jokaisella. TE-toimistosta tuli kuitenkin kutsu valmennukseen, joka oli suunnattu yli 12 kuukautta työttömille olleille. Valmentajana siinä olisi yksityinen yritys, jolta ELY-keskus on palvelun ostanut.

Satoja henkilökohtaisia, mutta yhteneviä tarinoita: Uuden työn löytyminen hankaloituu merkittävästi työttömyyden pitkittyessä

Aiemmin toimiessani työnhakuvalmentaja näin satoja erilaisia tarinoita. Jotkut löytävät nopeasti työn, jotkut etsivät töitä pidempään, useimmille irtisanominen on henkisesti raskas. Monet menettävät uskon omaan osaamiseen ja motivaatio työelämässä jatkamiseen horjuu. Osa ei koe paluuta työelämään enää mahdolliseksi. Vaikka jokainen tarina ja haaste on henkilökohtainen, on niiden välillä useasti yhtäläisyyksiä. Ei tunneta paikallisia yrityksiä eikä niitä aloja ja rooleja, joihin haetaan osaajia. Pieniä firmoja on paljon, mutta miten ne löytyvät?

Vaikka jokainen tarina ja haaste on henkilökohtainen, on niiden välillä useasti yhtäläisyyksiä. Ei tunneta paikallisia yrityksiä eikä niitä aloja ja rooleja, joihin haetaan osaajia.

Omaa osaamista ei osata tuoda esille ja etenkin itseluottamuksen kärsittyä rekrytoijat näkevät edessään epävarman hakijan, joka jo itse jossittelee omaa onnistumistaan. Uusia mahdollisuuksia omalla taustalla ei osata miettiä eikä erilaisia koulutusvaihtoehtoja tunneta. Rytmi työelämään katoaa ja CV alkaa kärsiä pitkästä tauosta työelämässä – tutkimusten mukaan uuden työn löytyminen hankaloituu merkittävästi jo kuusi kuukautta kestäneen työttömyyden seurauksena.

Vastuullinen työnantaja tukee irtisanottavaa henkilöä eteenpäin

Nykyisessä työssäni toimin enemmän yritysten kanssa ja keskustelen sekä HR:n että liikejohdon kanssa erilaisista irtisanomisiin liittyvistä valmennuksista. Alla muutamia vinkkejä, miten voidaan vaikuttaa siihen, että irtisanottava henkilö pääsee jaloilleen mahdollisimman helposti ja nopeasti:

  • Panostakaa irtisanomistilanteeseen. Olkaa empaattisia, kohdatkaa irtisanottavat ihmisinä ja kertokaa heille avoimesti ja rehellisesti ne syyt, jotka pakottavat yrityksen irtisanomisiin. Tämä vähentää henkilöillä usein itseen kohdistuvia epäilyjä ja syytöksiä sekä tuntemuksia omasta henkilökohtaisesta epäonnistumisesta. Tämä vähentää myös yritykseen kohdistuvaa syyttelyä ja sosiaalisen median kautta leviävää negatiivista mielikuvaa yrityksestä.
  • Jos mahdollista, pohtikaa erilaisia keinoja uudelleenkouluttaa henkilöitä yrityksessä oleviin muihin työmahdollisuuksiin. Tämä viestittää sitoutumisesta ja välittämisestä ja motivoi jatkavaa henkilöstöä puhaltamaan yhteen hiileen. ELY-keskukset voivat tietyissä tilanteissa tukea sisäistä muuntokoulutusta.
  • Käykää luottamusmiesten kanssa erilaiset irtisanottaville tarjottavat uudelleentyöllistymistä tukevat valmennusmahdollisuudet läpi. Nopea ja kattava valmennus auttaa irtisanottuja uuden työn löytämisessä.
  • Välttäkää irtisanomispaketteja, ne eivät ole uudelleentyöllistymistä aidosti tukeva ratkaisu. OECD:n tutkimuksen mukaan niillä on negatiivinen vaikutus uuden työn löytymiseen etenkin ikääntyneillä työnhakijoilla

Älkää unohtako sopeutustilanteissa myöskään jatkavaa henkilöstöä. YT:t ja irtisanomiset ovat koko organisaatiolle raskasta aikaa ja jatkava henkilöstö tarvitsee tukea, jotta työyhteisö voi jälleen eheytyä ja motivaatio työntekoon säilyy.

 

Miten kävi valmennettavalleni? Mietimme yhdessä häntä motivoivia työmahdollisuuksia, loimme työnhakustrategian ja harjoittelimme myyntipuhetta. Kartoitimme paikallisia yrityksiä ja lopulta rekrytoivan koulutusohjelman kautta paikka löytyi pienestä softatalosta. Näin ei valitettavasti käy kaikille valmennettaville.

Pitkittyneen työttömyyden tuomat haasteet ovat usein sen verran suuria, että edes useammat valmennuskerrat eivät ratkaise motivaatioon, itsetuntoon ja vanhentuneen osaamisen tuomia ongelmia vaan oikea apu löytyy kuntoutussuunnitelijalta. Moni jää myös pysyvästi työttömäksi tuoden itsensä lisäksi haittoja lähipiirille ja koko yhteiskunnallemme.

-- --

Tiesitkö, että vuoden alussa uudistunut muutosturvalaki toi uusia velvollisuuksia työnantajalle?

Muutosturva velvoittaa yli 30 henkilöä työllistäviä työnantajia järjestämään uudelleentyöllistymistä tukevaa valmennusta tai koulutusta tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille.

 

muutosturva

Matti Katara

Matti Katara

matti.katara@opteam.fi

Asiakkuusjohtaja,
henkilöstön sopeuttamispalvelut
Puh. 046 850 5858

Näytä kaikki kirjoitukset »


Tilaa blogikirjoitukset